Mulla ja Julilla ja Kirsillä kävi tänään vieraita. Me oltiin niitten kans koko iltapäivä Arktikumin jokiheinäpiitsillä ja sämpypiknikillä.
Mä tunsin heti, että keitä ne vieraat on. Mä oon tavannut ne yhtenä pimeänä syysiltana, kävin silloin niitten luona loikoamassa kinkkukoneen alla. Ne oli Helka ja Maarit.
Ensin, kun oltiin ajeltu ja oltu parkissa ja taas vähän ajeltu niin tultiin jokirantaan. Mäpä tykkään autokyydistä niin ei haittaa vaikka ajeltais koko päivä. Tänäänkin pompin parkkiksella monesti autoon ja takas pihalle ja autoon, että lähetäänkö vai jäädäänkö. Me jäätiin ja käveltiin kaikki viisistään rantatietä Arktikumin tuubin ohi kahluupaikalle.
Mä tutustelin Helkaa ja ajattelin, että se vois alkaa mun tyttökaveriksi. Mä sievästi ehotin sitä ajatusta sille, mutta se oli muka vaikeana ja sanoi, että lähe jätkä meneen. Juli hermostu, ettei mua saa komennella muut kuin se vaan ja Kirsi joutu komentaan Julia ja piteleen kiinni, että mä pystyin jatkaan mun liehittelyjä.
Mä näytin Helkalle, että kato kuin mää oon komea ja katopa tälleen toistakin kylkee ja kato kuin mää osaan juosta lujaa, muttei se lämmenny, eikä ees alkanu leikkiin mun kaa. Mää näytin sille kans, että kuin oon rohkee ja juoksen vaan veteen täysillä ja pompistelen siellä ja paimennan pääskyjä ja välillä kävin kysyyn, että aletaanko. Ei se alkanut.
Paluumatkalla me tavatiin Arktikumin tuubilla yllättäen museo-opas. Se oli sisällä siellä museon tuubissa ja hymyili meille. Helka olis tahtonut mennä kattoon museokulttuuria ja oisin mäkin tahtonut, koska tytöt tykkää kun niitten kans käy kulttuureissa. Se täti tuli verkkoseinän taa jutskaamaan meille ja se olis varmasti ottanut meidät sinne niille kylään, mutta Kirsi, Maarit ja Juli tahtoi vaan jatkaa matkaa.
Lopuksi, kun Juli oli mennyt jo autoon, mää loikoilin (ja seisoksin ja istuksin) laiturilla ja Helka makoili kivien välissä sillä välin, kun Kirsi ja Maarit söivät eväitä ja puhuivat, eikä tapahtunut oikein mitään, paitsi että yks hiihtäjä piti melkein lähteä pelastamaan joesta, kun siltä tippu suksi ja sen kaverit jätti sen sinne keskelle lillumaan pitkäksi aikaa ja kaikki veneet vaan ajeli siitä lillujan ohi. Onneksi se lopulta sai sen suksensa takas ja me saatiin Helkan kaa kinkkusämppis puokkiin. Siistiä! Nähään taas!
P.S. Melkein unohin, että me syötiin iltapalalla toinen purkki Helkan tuomista tuliais-sardiineista. Se oli niin hyvää, ettei melkein voinut lopettaa kupin nuoleksintaan ollensakaan ja mun piti nuolla vielä Julinkin kuppi päälle, sluuuurrrps!