Blogi tiimin mukaan

Mä oon lopettanut tän blogin kirjoittamisen, kuten tarkimmat lukijani ovat voineetkin jo päätellä pitempään. Nyt me ollaan kuiten tiimiydytty mun isosiskon Julin kans kirjoittamaan yhteistä blogia. Me kirjoitellaan sinne molemmat. Se uus yhteinen blogi on Julin entinen yksityinen blogi. Me päätettiin tää asia tälleen, että mää muutan, koska se Julin blogi on vanhempi, niin kuin Julikin ja Juli saa päättää ja se halus pitää oman blogin ja Kirsi sanoi, että vanha osoitekin säilyy. Sitä mei kyllä tajuttu, että miten niin meidän osoitteet muuttuis jostain tiimiytymisestä, kun eihän me mihinkään olla oikeasti muuttamassa. Ja toisekseen tää meidän tiimikin on ollut pystyssä jo toista vuotta ja sen osoite on ihan sama kuin mun tai Julin osoite muutoinkin eli meidän kotiosoite.

Se uus blogi löytyy täältä ja mää oon jo kirjoittanut sinne vaikka se blogi vielä näyttääkin ihan Julin vanhalta blogilta, koska tää meidän tiimiytymisasia on vielä hiukan kesken.

PS. Kirsi sanoi, ettei sillä tuu ainaskaan yhtään ikävä tätä mun blogia, kun täällä on mennyt kuvien lisääminen jotenkin tyhmäksi. Yritettiin laittaa mun ystispäiväntervehdys tuohon ylle, mutta se tuli vaan tollasena kytysenä.

Mainokset

Reissukoira

Me ollaan mökillä reissussa ja mä oon ollu jo monta päivää reissukoirana. Eikä me olla missään lähimökillä vaan kaukamökillä tunturissa. Täällä on ollut siistiä ja me ollaan käyty joka päivä retkeilemässä. Oon käynyt sellasessa kallioikkoisessa paikassa, missä pauhas vettä hulluna, eikä sinne saanut mennä uimaan ja mä jouduin oleen hihnassa koko sen retken, koska siellä oli muka vaarallisen jyrkkiä kallioita. Mä en usko, että mulle olis käynyt kuinkaan vaikka oisin poukonnut vapaana niillä jyrkänteillä, oon niin ketterä.

 

 

 

Käytiin kans retkeileen tunturin ympäri ja yli ja sillä reissulla mä sain uida. Uin Talvijärvessä vaikka nyt ei ookkaan talvi, eihän talvella ees vois uida. Siinä järvessä oli ehkä vähän kirkasta vettä, joka oli virkistävää uida ja juoda. Me oltiin kävelty jo ympäri tunturin ja oli lääh olo, että olikin tarpeellisessa paikassa se järvi. Me tultiin tunturipaikan kylään, joka on kuin pikkuinen kaupunki,missä on ihan samanlaisia teitä ja lyhtypylväitä haisuineen kuin kotonakin ja toisia koiria niin ku vaikka Valtsu suursnautseri. Ja kauppoja on kans, jouduttiin oleen yhden kaupan edessä parkissa ja odottaan Mikaa vaikka kuinka kauan.

 

Eilen me tehtiin retki metsän halki, pitkin vaaran rinteitä ja yli soiden korkealle paikalle. Matkalla me tavattiin toisia retkeilijöitä ja mää sain monia rapsuja ja paljon nallepisteitä, oon niin ihana. Me kiikuttiin ylös ja ylemmäs ja lopulta tultiin perille ihan sikapossunkorvakorkealle paikalla. Vennivaaran korkeapaikka on ihan lällykkä paikka tähän paikkaan verrattuna. Tän vaaran päältä näki joka puolella yhtä aikaa ja vaikka kuinka kauas asti. Sitä maisemaa piti ihanastella vähän turhankin kauan, kun oltais voitu Julin kans hypätä ja riekkua sen Valtavanvaaran ruskaisessa rinteessä. Alas mentäessä kyllä riekuttiinkin. Kodalla syötiin eväitä, että jaksettiin kävellä takas autolle. Kotimökille tultaessa oltiin ihan nuuppoja ja nukuttiin melkein kaiken lopun iltaa.

Sikasipsukka terveisin reissukoira Morse

Valtavaaran huipulla

Tuttuja vieraita

Mulla ja Julilla ja Kirsillä kävi tänään vieraita. Me oltiin niitten kans koko iltapäivä Arktikumin jokiheinäpiitsillä ja sämpypiknikillä. 
Mä tunsin heti, että keitä ne vieraat on. Mä oon tavannut ne yhtenä pimeänä syysiltana, kävin silloin niitten luona loikoamassa kinkkukoneen alla. Ne oli Helka ja Maarit.

Ensin, kun oltiin ajeltu ja oltu parkissa ja taas vähän ajeltu niin tultiin jokirantaan. Mäpä tykkään autokyydistä niin ei haittaa vaikka ajeltais koko päivä. Tänäänkin pompin parkkiksella monesti autoon ja takas pihalle ja autoon, että lähetäänkö vai jäädäänkö. Me jäätiin ja käveltiin kaikki viisistään rantatietä Arktikumin tuubin ohi kahluupaikalle.

Mä tutustelin Helkaa ja ajattelin, että se vois alkaa mun tyttökaveriksi. Mä sievästi ehotin sitä ajatusta sille, mutta se oli muka vaikeana ja sanoi, että lähe jätkä meneen. Juli hermostu, ettei mua saa komennella muut kuin se vaan ja Kirsi joutu komentaan Julia ja piteleen kiinni, että mä pystyin jatkaan mun liehittelyjä.

Mä näytin Helkalle, että kato kuin mää oon komea ja katopa tälleen toistakin kylkee ja kato kuin mää osaan juosta lujaa, muttei se lämmenny, eikä ees alkanu leikkiin mun kaa. Mää näytin sille kans, että kuin oon rohkee ja juoksen vaan veteen täysillä ja pompistelen siellä ja paimennan pääskyjä ja välillä kävin kysyyn, että aletaanko. Ei se alkanut.

Paluumatkalla me tavatiin Arktikumin tuubilla yllättäen museo-opas. Se oli sisällä siellä museon tuubissa ja hymyili meille. Helka olis tahtonut mennä kattoon museokulttuuria ja oisin mäkin tahtonut, koska tytöt tykkää kun niitten kans käy kulttuureissa. Se täti tuli verkkoseinän taa jutskaamaan meille ja se olis varmasti ottanut meidät sinne niille kylään, mutta Kirsi, Maarit ja Juli tahtoi vaan jatkaa matkaa.

Lopuksi, kun Juli oli mennyt jo autoon, mää loikoilin (ja seisoksin ja istuksin) laiturilla ja Helka makoili kivien välissä sillä välin, kun Kirsi ja Maarit söivät eväitä ja puhuivat, eikä tapahtunut oikein mitään, paitsi että yks hiihtäjä piti melkein lähteä pelastamaan joesta, kun siltä tippu suksi ja sen kaverit jätti sen sinne keskelle lillumaan pitkäksi aikaa ja kaikki veneet vaan ajeli siitä lillujan ohi. Onneksi se lopulta sai sen suksensa takas ja me saatiin Helkan kaa kinkkusämppis puokkiin. Siistiä! Nähään taas!

P.S. Melkein unohin, että me syötiin iltapalalla toinen purkki Helkan tuomista tuliais-sardiineista. Se oli niin hyvää, ettei melkein voinut lopettaa kupin nuoleksintaan ollensakaan ja mun piti nuolla vielä Julinkin kuppi päälle, sluuuurrrps!

Mahtis paikka

Mä oon matkustanut autolla monta kertaa, eka kerran jo silloin ihan pikkasena pitkän matkaa. Autoilu on parasta! Mä oon opetellut tatittamaan ja joskus osaan silleen, useimmiten oon liian kiireinen tatittamiseen. Mä istun aina takapenkillä ja kyttään kaikkia ohi meneviä jutskia tarkkana, niin ku näin:

"Hmm - mikä tuolla vilahti"

Eilen me autoiltiin yhteen ehkä tähän asti mun koskaan käymistä paikoista kaikkein maailman parhaimpaan mestaan. Siellä oli sileetä peltonurtsia vaikka kuin kauas asti minne vain näki ja siellä oli joki.

Juli ja mie ja rispee hienolla pellolla

Se oli hieno reissu.
Ensin mentiin autolla ja se jo yksistään on hienoa ja sitten käveltiin peltoa pitkin ja meillä oli rispee mukana ja Miksa lennätti sitä meille ja lopulta tultiin pitkälle hiekkarannalle, jossa saa koiratkin käydä. Sielläkin me nakattiin rispeetä ja Juli pujuutti sitä ja me kahlattiin ja juostiin vedessä ja uitiin vähän ja haettiin rispeetä, joka uppos koko aika. Me tehtiin kaikkea kauhean paljon ja siltikään meillä ei ollut kuuma yhtään vaikka oli aurinkoa koko taivas täynnä ja kotona meillä oli ollu kuuma, ettei mitään jaksanut.

 

 

Siksi, koska se paikka on niin sikasiisti me käytiin siellä tänäänkin ja kahlottiin ja juostiin taas rantavedessä, jota on melkein jotain puoleen väliin jokeen asti, siis sellasta kahlausvettä ja siellä reunassa vaan syvänne. Mä kävin siinä syvänteessäkin uimassa ja Juli kävi kans. Se ui aina niin arvokkaasti pienen mutkan vaan ja tulee takasi maihin.
Mä ehkä muutan sinne rannalle asumaan.

Kavereita

Tapasin vasta yhtenä päivänä erään Åken, en oo ihan varma kirjoitetaanko sen nimi tuolleen, mutta silleen se sanottiin. Se oli mun näköinen ja poika ja se oli mun ikäinen. Me tavattiin sellaisessa näytelmässä, missä se oli esiintyjänä ja mä olin katsojana. Siellä oli paljon muitakin näyttelijäkoiria ja joitakin katsojia vaan. Mua vähän arvellutti, kun siellä oli niin paljon hälyä. Åke oli heti, kun tavattiin, että leikitään ja se tuli ihan lähelle. Mä en alkanut, kun musta tuntuu aina, että täytyy ensin rauhassa tutustua ja sit voi leikkiä, kun molemmat tietää keitä ollaan ja millasia ollaan, ainakin vähän tietää. Mä sanoin Åkelle, ettei viittis tunkeilla, että haistellaan eka ja leikitään sit. Me ei ehitty kunnolla tutustuun, eikä me leikitty, mutta Åke vaikutti just hyvältä tyypiltä ja tutun näköiseltä.

Eilen me oltiin kotona Mikan ja Julin kaa kolmin ja käytiin päivällä ulkoileen. Ulkoilu on vähän kuumaa puuhaa nykyään ja lisäksi on itikoita ja mäkäröitä ja ne puree ja pistää. Muakin on purreet niin että silmä turpos ja jouduin syömään yhden lääkkeen. No siitä eilisestä piti kertoa, että sit kun tultiin lenkiltä kotiin niin me ei päästykään kotiin vaan mentiin Topin ja Jerin pihalle koko iltapäiväksi. Juli oli kotipihalla aidan takana ja me oltiin Mikan kans vähän niin ku kylässä aidan toisella puolella. Musta se oli mukavaa vaikka olikin kuumaa. Topin kans me leikitään hyvin yhteen ja Jeristäkin tulee vielä kunnon koira, kunhan se vaan kasvaa eikä enää rieku mun parrassa, se on vielä ihan natiainen.
Kotiin me päästiin vasta sit kun Kirsi tuli töistä. Ei olis tarvinnu vielä sittenkään, kun oisin jaksanut hyvin leikkiä vielä toiset kaks tuntia naapureiden pihalla.

Kesä on siisti

Meille on tullut kesä. Se on siisti. Se on tehnyt kaikista paikoista enempi hajuisia niin ku vaikka että mettässäkin on monia hyviä kierimishajuja ja lintujen kakkoja, jotka tuoksuu ihanalta. Kaikkialle jää paljon enempi helposti löydettäviä ja nuuhkutettavia tuoreita lemukkijälkiä, vaikka kaikkien teiden varsille ja polkujen vierille. Kesällä saattaa juosta mettissä kaikkialla ja pääsee kaikkiin mettien paikkohin, kun ei oo lunta yhtään.

Me käytiin eilen mökillä. Sielläkin on se kesä ja nurmikkoa ja hiekkamaata, jota voi kaivella ja Mummin kukkia, joita ei saa syödä ja joita ei saa polkea. Mä hyppään kukkien yli. Mökillä on kans järvi. Talvella mä oon mennyt järvellä juoksemalla ja kävelemällä ja hyppimällä ja moottorikelkalla. Eilen mä menin sen järven rantaan ja se tuli mulle tassuille. Ihan noin vaan! Ja kasteli mun etujalat märiksi, niin ku ois käynyt tassupesulla, mutta se tuntui paremmalta. Hämmennyin ensin ja haukahdin järvelle, että mitä se tolleen? Kokeilin uudelleen, että miksei sen järven päällä muka enää voikaan kävellä ja menin sinne järveen vaikka se vaan velloi, eikä ollut yhtään kantavan näköinenkään. Se järvi tuntui mukavalta ja jännittävältä ja mä menin aika sekaisin siitä järvestä. Mää juoksin pitkin rantavettä ja se se järvi räisky mun päälle. Vähän siistiä! Sitten yhtäkkiä se järvi yritti imasta mut, eikä enää tuntunut tassujen alla kantavaa maata, mutta mä vaan jatkoi tassujen liikuttelua ja kelluin siinä järvessä. Mä uin! Mulle huudettiin, että takas rantaan ja mä pystyin kääntymään siellä vedessä ja ohjaileen sitä mun menoa. Se oli jännää! Kävin ainakin kolme eri kertaa juokseen vedessä ja ainakin kaks kertaa uimassa. Tykkään kesästä, kun se osaa tehdä kovasta järvestäkin pehmeää, vellovaa lainetta.

Todistetusti juoksutaitoinen

Me ja rillimakkara

Kävin sunnuntaina osallisena yhdessä tapahtumassa, jossa oli ainakin miljoonasti muita koiria, ainakin eniten mitä oon koskaan yhtäaikaa nähnyt. Mulla ekka jänskäs, mutta koska Juli oli mukana niin aika nopeesti totuin siihen vilinään. Tutustuin yhteen mun kokoiseen mustaan tyttöön, Ladyyn. Se on mua jotain puolta nuorempi, mutta oltais voitu sen kans leikkiä ihan hyvin. Me ei leikitty, sillä siellä tapahtumassa kaikki vaan hengaili nätisti tai saatto jotkut olla vähän rumastikin. Yks tyhmä koira oli ihan super tyhmä ja se puri mua huuleen vaikken tehnyt sille mitään, kun en ees ehtiny nähdä sitä, kun se yhtäkkiä tuli auton takaa ja kävi kimppuun. Mää huusiin, että murhaaja, apua! Salamurhaaja! Julikaan ei ollut siinä mua auttamassa, kun sei tykkää niistä tapahtumista ja se meni autoon murjottaan, ettei sekään voinut näyttää sille miten käy pienempiensä kiusaajille. Onneksi oltiin just ennen tuota tapausta syöty Mikan kans makkaraa niin mää toivuin sit aika nopeesti siitä järkytyksestä.

Helppo nakki eli osaan todistetusti juosta

Tylsä tapahtuma se kyllä oli. Me notkuttiin siellä muiden koirien ja ihmisten kaa ja käytiin Mikan kans juoksemassa rinkiä ja saatiin nauha ja luu ja mä en halunnut sitä luuta, kun se ei ollut ees aito. Kirsi ei suostunut mun kaa juoksemaan sitä rinkulaa, koska se sanoi, etten mä osaa vaan osaan vain hyppiä ja riekkua. Hah! Olipa vaikiaa, kai mää juosta osaan ja mun juoksemista sit kans kehuttiin oikein monesti, juoksin niin nätisti.

 

Mutten mää miksään ringin juoksija koiraksi kyllä ala, musta on paljon tärkeämpää ja kivempaa juosta metsissä lyhkäsessä turkissa.